The WordPress.com stats helper monkeys prepared a 2011 annual report for this blog.
Here’s an excerpt:
A San Francisco cable car holds 60 people. This blog was viewed about 1 800 times in 2011. If it were a cable car, it would take about 30 trips to carry that many people.
Ensimmäinen adventti. Avautumisen ja ajatuksien aika.
Oma fiilis ekasta Talent-keikasta oli, että ihan ookoo vetoja kaikki. Harmitti, kun paikalla oli niin paljon lapsia eikä voinut antaa kaikkea mitä halusi. Tein kuitenkin keikan yleisölle. Tuhat ihmistä eli mukana, nauroi ja taputti. Tähän asti tuo on ollut se mittari, johon olen itse nojannut.
Vaan eipä ollut näin ei. Koville se otti. Ensimmäinen raju ja yli ymmärryksen menevä palaute tuli pian keikan jälkeen.
Rivo, rasistinen ja törkeä.
Nyt ne, jotka ovat olleet klubikeikoillani mukana, voivat tuon osin vahvistaakin.. Siis rivon ja törkeän osalta. Rasistia minusta ei saa tekemälläkään. Puhun asioista niiden oikeilla nimillä. Mutta tuolla keikalla paikalla olivat myös omat 9- ja 11-vuotiaat lapseni. Kyllä silloin kiertoilmauksilla mennään ja kirosanat minimoidaan. Pahimmat jutut jätetään kokonaan pois ja osaa muutetaan sellaiseksi mitä telkkarista voi jokainen kaukosäädintä käyttävä joka ikinen päivä ihan itse nähdä sekä lisäksi niin koulussa kuin jopa tarhassakin kuulla.
Ärsyttää ja arveluttaa. Pettikö oma välillä turhankin kriittinen itsearviointini todella noin pahasti ja missä kohtaa se sitten tapahtui ja miksen huomannut itse.. Ymmärrys ei meinaa riittää ja päällimmäisenä ajatuksena pyörii kiukku ja pettymys. Surkeus ja luovuttamisen itsetuhoinen maailma. Perkeleen narsisti. Tajuan että on aika katsoa peiliin ja itsekriittisyyttä pitää vain kasvattaa entisestään. On perin juurin suomalainen olo, pää painuu rintaan väkisin. Paskat, nyt en suostu itsesääliin vaikka siellä olisi nyt kuinka kivaa oikein velloa.
On oppimisen paikka. Käyttäydy kuin aikuinen ja ammattilainen ainakin. Kevennä vielä entisestään, lyhennä ja kierrä, ole kiltti. Ole ostettu viihdyttäjä. Unohda stand up hetkeksi. Tee mitä tilaaja haluaa. Sehän mun palkan maksaa eikä se ennenkään ole ollut vaikeaa tehdä sellaista kuin on tilattu. Stand uppia se ei ole, mutta viihdyttämistä kylläkin. Ostettu viihdyttäjä kuvaakin tilannetta huomattavasti paremmin. Nyt on halpa olo.
Toimiiko stand up -komiikka sitten yleensäkään yleisön lämmittelyssä?
Kyllä toimii, mikäli yleisö on “homogeenista” ja k-18. Mutta mikäli mummot ja vaarit on passitettu paikalle vahtimaan kuusi- ja seitsemänvuotiaita Teroa ja Turoa sekä katsomaan kun naapurin pikku–Liisa laulaa tietään tähtiin, niin ei muuten toimi. Tai jos toimii, nostan koomikolle hattua ja kuuntelen ihaillen tuota monitaituria.
Tilaajia ymmärrän hyvin, he tarvitsevat jonkun ohjelmanumeron mainostaukojen ajaksi. Jonkun joka toimii ylläripyllärinä. Jonkun joka voidaan laittaa päälle kun tulee hiljainen hetki ja taas sammuttaa niin kuin kasettinauhuri seuraavien esitysten ajaksi ja taas painaa play-nappia seuraavassa kohdassa. Vaikea siihen on keksiä jotain. Toisaalta, bändi ajaisi asian varmasti hyvin. Ai niin, halvallakin pitäisi päästä. Ja taas on halpa olo.
Katsojaakin ymmärrän. Perttiperuskatsoja raahautuu paikalle pikku-Liisan esityksen perässä ja hänelle tuo mikälie-koomikko on vain täysi turhake. Eihän tuota edes tunne kukaan. Mikähän sekin luulee olevansa. Eihän siitä edes mainittu etukäteen. Penkkikin on kova ja pissahätäkin olis. Koomikko itse on autuaan tietämätön tästä. Tai oli. No joo, kyllä mua varoteltiin että mee vaan sinne kuolemaan. Ne huutelee sulle ja lähes räkii silmille. Sillä asenteella lähdin vuorta valloittamaan.
Koomikon silmin nähtynä asia näyttää jokseenkin tältä:
Ensinnäkin se, että on yllätysesiintyjä ihan missä tahansa, on jo lähtökohtaisesti perseestä. Toiseksi se, että komiikkaa ei tulla katsomaan vaan paikalle saavutaan viattoman tyttösen esitystä seuraamaan, on myös perseestä. Kolmanneksi se, että et tiedä etukäteen milloin ja kuinka pitkän setin vedät missäkin kohdassa on sekin sieltä ihan samasta suolesta.
Kun lavalla hyörii koomikon kanssa samaan aikaan lavastajia, siivoojia ja meikkaajia ei yleisön viihdyttäminen ja huomion kiinnittäminen ole helppoa. Siitä ei tunnu olevan mitään apua, että on tottunut tekemään komiikkaa niille, jotka ymmärtävät ja haluavat kuunnella sitä. Yleisössä on kuitenkin joku lähiötomppeli, naapurikyttääjä tai yleisjeesustelija, jolle mikään ei vaan kelpaa jos se ei ole hajutonta, mautonta ja näkymätöntä yleistä diipadaapaa. Se on kuin laittaisi kansanedustaja Hakkaraiselle wunderbaumin kainaloon ja sanoisi että noin, korjattu. Enää se ei lauo tyhmyyksiä. Ei korjata asenteita vaan hämätään tulipaloa kusemalla nuotioon.
Tämän hetken media ja yliherkkyys mielipiteiden esittämiselle vaikeuttaa ihmisten itsensä elämää ja sekoittaa jo valmiiksi sekaisin olevien lastemme päitä entisestään. Pää pensaasta hyvät ihmiset!
Se, että esittää stereotypioita ja tekee hahmoja, joista jokainen saa muodostaa oman mielensä mukaisen näkymän, ei tee kenestäkään rasistia. Se on katsojan ja kuulijan ihan omassa päässä se kulloinenkin typeryys silloin. Yhtä tyhmää on se, että sanotaan etteivät stereotypiat ole totta. Kyllä ne ovat. Sieltä ne ovat hei tulleetkin.
Kaikesta pitää pystyä puhumaan ja itselle nauramaan. En minä solvaa ketään, en lihavia, en laihoja, en eri värisiä, enkä mitään mitä en itse ole. Inhottaa ihmisten kaksinaismoralismi ja tietynlainen ristuksenmoinen jeesustelu asioilla. Puhukaa ne auki ihmiset, mokatkaa ja oppikaa. Niin minäkin tästä aion tehdä.
Mummon sanoin: Viisas oppii muiden virheistä, älykäs omistaan ja tyhmä ei mistään.
ps. jälkimmäinen koko maata syleilevä -keikka oli tilaajan mukaan onnistunut ja sai todella paljon hyvää ja positiivista palautetta. Itselle jäi tuosta kuitenkin hieman “halpa” olo. Lavalla en kuitenkaan ollut minä. Vähän kuin olisin ollut ne wunderbaumit kainalossa miellyttämässä mummoja ja perttiä.
pps. käteen jäi kaksi areenakeikkaa 1.000-1.400 päiselle yleisölle, mahtavia talentteja, huikea kokemus tv:n live-produktiosta, uusia miellyttäviä tuttavuuksia, uusia FB-faneja ja uusi rivi referenssilistaan.
Pakko kirjottaa välillä asiallistakin juttua.. Kai.
Tilaisuus näyttäytyi minulle jo loppukesästä. Mahdollisuus lähteä mukaan Talent Suomi 2011 -ohjelman viimeiseen livenä ulos tuleviin semifinaaliin sekä finaaliin. Tehtävä: Yleisön lämmittelijä. Mietin asiaa ehkä sekunnin tai pari, mutta vastaus oli valmiina jo aiemmin. TottaKAI mä lähden messiin.
Soittelin parille koomikkokaverille, jotka olivat mua ohjelmaan suositelleet ja he jo heti kättelyssä pyysivät anteeksi, että joudun mukaan nolattavaksi ja kuolemaan lavalle. Tässä lähtökohtaa. Raa’asti.
Tiesin kyllä miten yleensä koomikkolämppäreille on näissä käynyt. Tehtävähän on lähtökohtaisestikin aika perseestä. Ensinnäkin yllätysesiintyjänä toimiminen on aina ihan kakkosesta noin niin kuin defaulttina. Ja siihen päälle se, että kukaan ei ole tullut paikan päälle koomikkoa katsomaan. Kaiken huippuna tietty se kiva kontrasti yleisöstä, ihmisiä on vauvasta vaariin ja kaikkea siltä väliltä. Et yhtään tiedä mistä kukakin vetäsee herneet nenäänsä tai koska sanoo sopimattomia. Eihän koomikon näitä pitäisi miettiä alkuunkaan, mutta minäpä vaan mietin. Aina. Ai niin, eturivissähän istuivat myös omat 9- ja 11- vee lapseni. Suurin haaste oli siis lähempänä kuin koskaan aiemmin.
Mun tehtävä Talentissa on toimia ostettuna viihdyttäjänä, ei koomikkona. Siinä on vissi ero ja se vaatii totaalisen asennemuutoksen ennen tapahtumaa. Tilannetta vaikeuttaa entisestään se, että ensin saat ehkä kympin slotin joka lava-ajan kuluessa kasvaa varttiin.. Ja tietenkin se on ihan helvetin hienoa tulla jokaisella mainostauolla lavalle vajaaksi viideksi minuutiksi. Noh, näillä mennään oli päällimmäinen ajatukseni.. ja samalla ainoa.
Yllättävää oli se, miten hyvin tuotantotiimi juontajia ja tuomareita myöten otti mut vastaan. Todella positiivista. Tuottaja juontaa mut lavalle, jännää olla Rami Villa ekaa kertaa elämässään. Kun pääsin lavalle, unohdin kaiken muun, kaikki neuvot ja aiemmat ennakkoluulot. Annoin palaa. 1.000 ihmistä yleisössä huutaa ja saan ekat taput, sitten lisää huutoa ja tapuja. Jösses. Tajusin tuon vasta, kun pääsin lavan taa odottamaan ekaa mainostaukoa. Sehän meni ihan hyvin.. eipäs, sehän meni odotusarvoihin nähden ihan saatanan hyvin. Mahtava yleisö. Kertakaikkiaan.
Mainostauko mainostauon jälkeen setti vaan lentää, saan porukan tekemään aaltoa ja jopa viimeisessä insertissä laulamaan iloista banaaninlastaajien laulua. Kevyet sävärit 
Näyttelen coolia vaikka sisällä liekki polttaa ja palaa. Haluan takaisin lavalle, heti.
Ensi lauantaina uutta settiä puskee, saas nähdä ollaanko samassa vireessä ja ennen kaikkea, uppoaako jutut seuraavaan yleisöön.
Tiedän nyt miksi tätä hommaa teen, porilaisittain sanottuna. Emmää ny iha mikää täyspaska jätkä oo. Vaiks ite sanonki.
Perkele.
Sain tänään tekstarilla muistarin että tulethan tämänpäiväiseen näöntarkastukseesi piilolasit päässä.. Arvaappa unohdinko jokatapauksessa tämän mukavan ja huomaavaisen kommentin, kunnes muistin sen noin kymmentä minuuttia ennen lähtöhetkeä roikkuessani tikapuilta talon julkisivumaalausprojektin kriittisimmässä vaiheessa. Ja tietty olin sekä yltäpäältä maalissa, (Panu kestää isältä pojalle) että ihan törkeän hikinen ja tuoksahtaen voimakkaammin kuin naisten kymppi.
On se aika lähellä maailman yhdettätoista ihmettä, miten ripsakasti sieltä tikaspuilta mies alastautuu, siivoaa työvälineensä sivuun, singahtaa kylppäriin jossa simultaneously kuorii juuriharjalla ihoaan maalista, peseytyy suihkussa ja asentaa niitä perkeleen piilareita… Kunnes tajuaa että toinen on siellä missä pitääkin ja juuri niinkuin oli tarkoituskin ja toinen.. No onhan se silmässä.. Jossain.. Ja ainakin nelinkerroin.. Taas. Ei sattans.
Paita päälle ja aurinkolasit silmille ettei muut näe, että ajan autoa toinen silmä hulluna räpytellen. Onneks en joutunu pysähtymään ratsiaan matkalla, Palonen ja Rauma ei ehkä ois diganneet että isken niille jatkuvasti silmää.. Vaikka Palosen tunnenkin.. Tai no, ehkä se ois ollu vielä pahempi. Mene ja tiedä.
Olihan se jänskä elämys taas, kun ei optikkokaan löytänyt sitä pirun lirputinta sieltä silmästä.. Noooh, tilattiin sitte “sokkona” uudet piilarit. Todelliset “piilolasit” etten paremmin sanois. Muut ei näe onko ne päässä, eikä itellä oo hajuakaan missä ne on. Eihän niitä ilman laseja näje. Sa otta enempi teho lasiin, sama maku.
Mietin siinä jo et varaisko lennon Turkkiin leikkaukseen, 1500 egeä sisältäen lennot, majoitukset ja leikkaukset nukutuksessa.. Ei huano. Vaan käviskö siellä kuten autokorjaamollakin, tosin nyt nukutuksessa:
- Huomentamineeeen, ja pari isällistä läpsyä poskille.
- Sulla vasen silma huano, vaihta molempi. Nut uhta huva nako molemmisa. Saada halpala uudet lasisilmat. Kun sa nukku, ma vaihta sulle uusi pakoputki samala, sama raha, eri aani. Nut huva putki sulla.
Ihmettelisinkö mä himassa kun kädet alkaa kasvaa karvaa selittämättömästi ja mistä tulee tämä jatkuva ihmeellinen himo kebabiin?
Ei voida tieta. Odotta uksi hetki viela ehka enne ku varata lentominen.
Rehellisyys maan perii. Suomessa kuvan mukaisesti asiat viedään maaliin vaikka perkele kiukulla ja niistä puhutaan niiden oikeilla nimillä.
Oikeilla nimillä ehkä juuri siksi ettei niille muita nimiä ole, ja yksi plus yksikin on lähes aina kaksi.
A) Ostetaan jo valmiiksi parhaat päivänsä, ja itse asiassa ne jo hiukan huonommatkin arkiaamunsa joskus yli viisi miljoonaa kilometriä sitten taivaltanut MB 508D niin omilla kymmenen vuoden säästöpossunpohjilla, joita pankki tai Wincapita ei talouskriisissä vienyt, osa rahoituksesta nostetaan mummovainaan perikunnalta ja loput puuttuvat pennoset otetaan Santanderilta netistä järkyttävällä korolla hammasta purren. Netistä koska suomalainen ei tänä päivänä anele pankin marmoritiskillä almuja ja käyttöluottoa ei voi enempää enää jonkun paukahtamatta venyttää.
B) Tuhansien korjaamokäyntien ja lukemattomien autovahinkokeskusvisiittien jälkeen todetaan ettei tässä paskassa enää jumalauta pysy rungossa mikään kiinni, kun runkoa ei ruosteen raiskaamalta punaiselta möhnältä edes löydä joten päätetään joko ajaa ikäloppu autovainaa hautaan asti ja hiukan päälle. Tai jos oikein ruvetaan hulluttelemaan, myydään se kuustoistamiljoonaa kilometriä ajettu autonraato ylpeästi ja tunteella, jonka kuitenkin lähes poikkeuksetta joku paikallinen Pasi ostaa perheensä tulevaisuuden toivoksi, lätkäreenien kuljettimeksi ja kahdeksan lapsensa, neljän koiransa ja kolmien kaksosrattaiden turvalliseksi teleportaaliksi. Ylihinnalla ja perävalotakuulla tietenkin.
Toisin on muualla jo lähtökohtaisesti. Tulipa jostain kieroutuneesta alitajunnastani mieleen miten sama tilanne olisi mennyt kreikanmaalla. Tuolla Jorgoksen ja Mikiksen pelikentällä. Eli miten hommataan Mersu, ja miten ei makseta sitä itse.
Tuo ajatus tuli mieleeni tuijotellessani edessäni tätä ylläolevaa lähes eeppisiä savupilviä tuprutellutta preussilaista ihmevekotinta, joka itse asiassa kuulostikin aivan kreikkalaiselta jumalhahmolta. Tuo tarkoittaa että äänenvaimennin oli joko aikapäiviä sitten trokattu todennäköisesti osaksi sen paikallisen Pasin pontikkatislaamoa tai sitten se oli pudonnut jossain nimismiehen kiharassa supisuomalaiselle hiekkataipaleelle öisellä taivalluksella. Tuolla ohikiitävällä sekunnilla mieleeni juolahti Kreikka, tuo helleenien luvattu maa.
Jorgoksella on Kossilla Tsatsikibaari, jossa soitetaan vuorokauden ympäri aivan demonista helleenien kansavingutusta, jota sielläpäin joku onneton musiikiksikin kutsuu. Juuri sellaista schaibaa, jolla voitetaan euroviisut vuosi toisensa perään ja hurmataan testosteronia uhkuvat ympärikarvaiset kuulantyöntäjänaiset. Jorgosta vituttaa kun naapurissa olevan uusobaarin vetäjällä, Mikiksellä on pihassa parkissa vanha mersu, ja ulkona jono baariin. Jorgos selaa nettiautoa ja näkee jonkun paikallisen Pasin myyvän uudenkarheaa ÄmBeetä Suomessa, kovalla ylihinnalla. Jorgosta alkaa hymyilyttää ja hän painelee paikallisen pankinjohtajan pakeille heti seuraavana päivänä. Tekaisee kuusi kuollutta sukulaista feisbuukkiin ja näyttää ne pankinjohtajalle, joka auliisti hymyillen antaa hien laskeutua ja myskintuoksun vallata huoneen Jorgoksen vanhan ja pinttyneen hienhajun sijaan. Johtaja naputtelee koneeseensa nuo puuttuvat sukulaiset ja kas kas, Suomesta onkin juuri saapunut rahalähetys, jonka turvin Jorgos voikin hyvällä omallatunnolla nostaa takautuvasti kymmenen vuoden eläkkeet ja kuinka ollakaan, huomaa olleensa ikänsä varjossa myös sen suhteen ettei ole hoksannut napata hänelle niin oikeutetusti kuuluvaa ulkonatyöskentelylisää koska Jorgoksen baarissahan on melkein kokonaista kolmen neliön terassikin. Ja taas pärähti tilille drakmaa niin että ranteita jo alkaa pakottaa. Jorgosta alkaa melkein jo harmittaa että toissa vuonna hän vahingossa ja tietämättömyyttään kirjoitti kerran ihan kuitinkin asiakkaalle. Perhana.
Loppu onkin historiaa, Kreikka sai ei vain uuden mersunomistajan, vaan taas kolme ilmoittamatonta uima-allasta lisää..Miksi kolme, tottakai kolme, olihan Jorgoksella nyt hilloa. Ehkä Pasin aiemmin kerran sekunnin ajan hyppysissään pitelemä uusi viidensadan euron lappunenkin päätyi sinne jonnekin kaakelin ja makean veden altaan perustuksiin..
Kali nihta.
Lainastosta joskus ammoin hain kirjan nimeltään ongelmakoiria ja koiraongelmia. Meille oli tullut rasavilli Dobermannin urospentu. Taikka Doogermannin ja välillä Doodermannin, niin kuin entinen naapurimme (ei se penaalin terävin kynä -tyyppiä) sinnikkäästi arvuutteli koiran rotua. Hermo muuten meni siihenkin muijaan aivan totaalisesti. Kyllä virheitä saa tehdä muttei tyhmä olla. Noh, se siitä ja eteenpäin..
Ai niin, se kirja. Niin siis koiralla oli tuolloin tapana repiä lähinnä kaikki alas, joka oli aiemmin ollut ylhäällä ja ylös kaikki, joka aiemmin oli ollut maassa. Siispä hain fiksuna poikana kirjallisuudesta tukea.. Virhe.
Tullessani kotiin töistä oli kirjoituspöydältämme vedetty alas kaikki, mutta tuhottu vain yksi. Koiraongelmia ja ongelmakoiria. Hyvin vittuiltu. Ja muuten kun vein sen kirjan rippeitä takaisin Tampereen pääkirjastoon (joka kuulemma ylhäältä katsottuna muistuttaa ukkometsoa, vaikka tiedä häntä, aika pirun harvoin siitä kulmasta sitä tulee tuijoteltua) niin siis se kirjahan olisi seuraavalla viikolla mennyt poistohyllyyn ja hintalapuksi olisi muodostunut varsin maltillinen viisimarkkainen. Nythän se vielä oli kelpo tavaraa ja tietenkin suoraan verrannollisen arvoista, voisinpa sanoa että vähintään painonsa arvoista.. kullassa.Varsinkin kun siitä oli jäljellä lähinnä kolme kertaa kolmen sentin palanen, ja tietysti ihan helvetisti puoliksi syötyjä ja koirankuolaisia sivunpalasia. Loppulaskulle tuli opiskelijan kukkarolle juurikin passeli 278 markkaa, opintotuen heiluessa siinä kolmensadan kintaalla (90-luvulla syntyneille selvennykseksi, että 278 markkaa on likipitäen 47 euroa).
Noh, sama tuli siis mieleeni kun olen jälleen sortunut hankkimaan käytetyn auton. Toki jo viime jouluna ja kilometrejäkin on kertynyt tuosta tähän elokuulle yli 60 tuhatta. Eli rullailtu on, ja paljon. En enää ihmettele miksi me suomalaiset olemma niin huonoja myyntimiehiä. Me lähinnä korjaamme sen mikä on rikki, tai ainakaan meitä ei jaksa asia sitä enempää paljon kiinnostaa..
Siispä kyselin rikkoutuneen turbon tilalle uutta tahi käytettyä. Vanhan voimalan tuottamat yli nelisensataa vanhan ajan pollea kun ovat olleet hitusen liikaa vanhalle ja väsähtäneelle föönille. En nyt halua tässä mainita nimiä mutta Tampereen Autocenteristä sain nopeasti tietää että turbo maksaa noin 2-3000€ plus duunit päälle, eli loppulasku pelkälle puhaltimelle olisi jotain tähtitieteellisen ja astronomisen välimaastosta ihan tällaiselle tavalliselle pienyrittäjälle. Siispä kyselin parista muustakin paikasta ihan vaikka nyt vaan piruuttani sitten.. Niin ja Autokeskukseen päin en uskaltanut edes hengittää.. Hinta kyllä putoilikin ihan kivasti ja päädyin lopulta tunnettuun turkkilaiseen korjaajaan.. Hauskaa on se, kun auton ajaa halliin ja se nostetaan kysymättä heti ylös ja kahden sekunnin kuluttua lattialla on uskomaton määrä muttereita ja koko pohjapanssari loppumattoman sanatulvan saattelemana..
Kulla kulla, on sulla hieno auto tassa, onko sulla kaiki tuuppivika jo korjattu?
- Mitä, mitkä, mitäs ne on?
Sa odotta uksi hetki ma katso, joojoo, sulla turbo hajala, mula taala valmiina hullusa samalaine, tama olla se kallimpi turbo, mutta huva on tama. Ohoh, kato, sulla taalla raidetanko valja kansa, mulla semmonen tossa poydälä, laitta samala se kansa.. Sula ei toimi kaukosaadin autosa, sa odotta, taala poydala mulla uusi keskusuksikko sulle, saada puoli hinta ja ma laitta se kiini, tule hakema auto nelja tuntia.. kaikki kunnosa. Koska sa ole vaihtanu laatikon oljyt? Sa tule katsoman, tuletule, ma naytta sulle mita kayda jos ei vaihta oljyja.. Sulla moottorioljykin litkua on, tule laittama tanne agipin oljy, kesta kauan, huva olju on se, kallis, huva. Halpa, huono. Enta lapat? Oletko sa otanu ne pois?
- Mitkä vitun läpät? Huono läppä on juu..
Eikun sula olla viela imusarjassa lapat jaljella, ollako? Ne pita heti otta pois, koko kone mene paska jos lapat tallela, saksalainen insinoori olla idiotti, noudatta kaikenlainen, mikasenytolla, umparistopelle. Sa odotta uksi hetki, ma katso samalla hehkutulpa eika lisahinta siita..
- Jahas, noni, pois sitte vaan.. ai sä otitkin ne jo..just just..
Huomata sulla takavanne halki muos, kallis vanne, ma otta kuva jos tule vasta ma osta sulle vanne, laitta kumit sama kerta, ok?
Hitusen epäilin, mutta ei jumankauta. Kaveri oli myynyt mulle turbon, työt, huonojen läppien poiston, kaukosäätimen eeppisen kalliin keskusyksikön vaihtoineen ja raidetankokin tuli kondikseen. Seuraavaksi vaihdelaatikon öljyt vaihtoon ja vanne/rengasremppaan.. Olisin muuten ostanut tuolta kaverilta vaikka nahkatakinkin. Jäin myös miettiin, toimisko toi stand upissakin, siis se huonojen läppien poisto kertaheitolla.. Ja jäiskö sit yhtään juttua jäljelle.. Tiedän aika monta koomikkoa, jotka olis ton käsittelyn jälkeen pelkkiä mikkoja.
Aikamoinen myyntimies. Ja mä muka valmennan myyjiä. Tulisikohan se mulle töihin, ilman valkosipulalla.
Miten outoja ihmisiä tosiuskovaiset onkaan. Oltiin eräällä nimeä mainitsemattomalla evankelisella opistolla avioliittoleirillä ja on se jännä miten vaistoat kuka on uskovainen ja kuka ei. No, tavallaanhan se on helppoa koska ne ovat niin pirun (anteeksi) ystävällisiä, julmetun huomaavaisia ja käyttäytyvät hela tiden silleen slightly gayish, tyyliin; Miten voisin auttaa (luetaan hieman mannehtavalla ja samalla jumalaisella, syvällä äänellä.. siis sellasella hitusen rasvasella pornokaupan pitäjän äänellä).
Onko siinä hyvä? Otatko jotain juotavaa?
- Kysymys johon tietty tartuin ja leikkisästi pyysin ensimmäistä mieleeni tuleva juomaa, joka nyt vaan sattui olemaan jallukolaa. Vastaus tuli kuin apteekin automatisoidulta hyllyltä:
Jallukolaa?? Tämä nyt kuitenkin on evankelinen opisto!
- Johon ymmärsin onneksi heti reagoida:
Ai juu. No, jätä toki se kola pois.
Oppia ikä kaikki
Miten hienoa se onkaan oppia omilta lapsiltaan. Tänä kesänä opin muunmuassa seuraavia asioita:
Pojalta taas sain kunnian oppia monia asioita, jälleen kerran.. muunmuassa seuraavia jopa hyvin kouriintuntuvan konkreettisia juttuja:
Kätsyä.
Kuseminen
Kähnää pysätä tienvarsipissalle 10vee poikani kanssa. Vierekkäin kakkostien varressa me kaks. Miehet.
Ylpeä katsahdus poikaan ja molemmat rutiininomaisesti tekevät samat toimenpiteet eli avataan napit, kalsarit pois tieltä ja vehje käteen.
Hymyilyttää. Autoja vilahtelee takana ohitse mutta ei haittaa.
Aloitan, aah, helpottaa.. Katsahdan oikealle ja sekä näen että tajuan sillä samalla sekunnilla sen perkeleen painepesurin joka toisella on pistesuihkulla ja 110barin paineella päällä..ja mulla sama.. melkein.. mutta ilman painetta ja saatana sadettimella.
Olen vanha.
Kukkuu taas, pienen paussin jälkeen ainakin aion parantaa tapojani ja kirjottaa useammin..with a very strong maybe.
Hain eilen vaimolle kukkia kaupasta kiitokseksi, en siis morkkiksissani. Ostin tulppaaneja ja kun tsiigailin niitä verevän punaisia, oikein hekumallisia tulppaanin kukkia siinä vieressä, en voinut olla ajattelematta ja tokaisematta ääneen ettei se ole ihme että naisia niin usein verrataan ruusuihin ja muihin kukkasiin. Tuli niin elävästi mieleen Angelina Jolien kutsuvat töröhuulet siitä tulppaanista.
Ja sitten katsahdin alempana olevaan Iltalehden lööppiin, jossa retkotti Johanna Tukiainen. Ei ihan ruusu, mutta kukka kumminkin, kai. Lähinnä mielen syövereistä verkkokalvoille tärähti mielikuva vanhan kaktuksen ja elähtäneen pelakuun risteymästä. Aivan levällään, pahan näkönen, ei kuole sitten millään mutta imee kaiken.
Tämmösellä alkuun siis.. Rehvakasta viikonloppua kaikille ja elkää nyt hyvät ihmiset imekö ihan kaikkea mikä eteen tuodaan, tai jos imette niin älkää nyt ainakaan sitten telkkariin menkö säheltämään, tai jos menette niin älkää nyt ainakaan englanniksi alkako siellä kännirunoa lukemaan, tai jos luette niin älkää nyt ainakaan puhelimeen kaiuttimella vastatko, tai jos vastaatte niin totelkaa sitä pientä ääntä päässänne ja menkää kotio. -vanha Tuurilainen sananlasku-.
